
Unelmista totta – Villa Vatajan tassut

Gaarnan perustaja, Sini Kervinen, kertoo yhteistyön syntytarinan:
”Tapasimme Lumipyryn omistajayrittäjän, Minna Uimosen, kanssa noin vuosi sitten torilla. Olimme molemmat myymässä tuotteitamme. Minna kokeneena konkarina ja minä tuoreena torimyyjänä. Paikkamme olivat vierekkäin. Minna laittoin paikan pystyyn hujauksessa, kun minä puolestaan järjestelin paikkoja vielä pitkin päivää paremmiksi.”
”Toripäivä oli hiljainen, joten meillä oli aikaa jutella niitä näitä. Energisellä Minnalla oli paljon vinkkejä torikäytäntöihin, joista olin hyvin kiitollinen. Ehdin tutustua Lumipyryn ihaniin merinovillaisiin tuotteisiin ja kuulla toiminnasta. Päädyin myös ostamaan kolmet merinovillaiset housut tulevia purjehdusreissuja silmällä pitäen. Yhdet itselle, yhdet miehelle ja yhdet pojalle.”
”Minna ihasteli shampoopaloja ja monitoimisia ekopesuaineitamme ja päätyikin hankkimaan niitä perheelleen. Hän myös kyseli paljon raaka-aineista ja tuotannoista. Oli kiva kertoa toiminnasta ja sen arvoista oikein juurtajaksaen.”
”Kun päivä alkoi olla päätöksessä, Minna huikkasi, että he tarvitsisivat villanpesuainetta. Sitä olisi hyvä myydä merinovillatuotteiden yhteydessä. Voisimmeko me mahdollisesti valmistaa sellaista heille? Vastasin empimättä, että -”Tottakai!”, ja siitä alkoi yhteistyömme villanpesuaineen saralla.”
”Ensimmäinen satsi Lumipyryn villanpesuainetta olikin valmiina jo reilun kuukauden kuluttua. Villanpesuaineeksi valmistimme Lumipyrylle puhdasta oliiviöljysaippuaa, jonka sisältämän rasvan ansiosta valkuaispitoiset kuidut, kuten villa ja silkki säilyttävät kimmoisuutensa. Se on myös täysin luonnollinen vaihtoehto, jonka käytöstä ympäristö ei rasitu.”
Jos sinulle heräsi tätä lukiessa mieleen ajatus tai idea, jota haluaisit lähteä kanssamme toteuttamaan, niin ota rohkeasti yhteyttä. Voit laittaa viestiä esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen; info@gaarna.fi, tai vaihtoehtoisesti lähettää viestin Gaarnan Facebook tilin tai Gaarnan Instagram tilin viestien kautta. On aina Ihanaa päästä innovoimaan jotain erityistä ja uutta tarkoitusta palvelevaa konseptia.
Lumipyry on pieni kotimainen yritys, joka valmistaa merinovillaisia asuja. Heidän arvojaan ovat kotimaisuus, ekologisuus ja kestävyys. Kaikki kankaat kudotaan itse ja tuotteet ommellaan kutomossa Orimattilan Luhtikylässä zero waste -periaatteella.
Lumipyry VILLANPESUAINE 70g
Lumipyry villanpesuaine pesee villan hellästi.
Käyttöohje: Hiero villanpesuainetta kostutettuna likaan, anna vaikuttaa ja huuhtele pois tai raasta 1 rkl pesukoneeseen ja pese villanpesuohjeen mukaisesti.
Tuotetta saa tilattua Lumipyryn verkkokaupasta.
Valmistusaineet: Oliiviöljy (Sodium Olivate), Vesi (Aqua)
Ekoyrittäjien toiminta ja tavoitteet ovat linjassa Gaarnan arvojen ja ekoeettisten periaatteiden kanssa. Suomen Ekoyrittäjien hallituksen jäsenenä Gaarna on sitoutunut toiminnassaan yhdistyksen periaatteisiin (periaatteet on kirjattu alle Suomen Ekoyrittäjien sivuilta 13.9.2020). Gaarnan perustaja, Sini Kervinen, toimii yhdistyksen varaapuheenjohtajana.
Suomen ekoyrittäjät RY:n tarkoituksena on edistää ympäristövastuullista pientä ja keskisuurta yritystoimintaa. Yhdistyksen jäsenet ovat sitoutuneet noudattamaan toiminnassaan vastuullisen yritystoiminnan ekoeettisiä periaatteita. Voit lukea Suomen Ekoyrittäjistä lisää tästä >>
Kun hyvät tyypit erilaisilla osaamisilla ja innostavilla ideoilla lyövät päänsä yhteen, syntyy yleensä jotain uutta ja mielenkiintoista. Kaikki uudet ideat eivät ole toteuttamisen arvoisia, tai edes hyviä, mutta sitten aina välillä syntyy timantteja. Tekemällä ja kokeilemallahan se sitten aina lopulta selviää.
Yksi inspiroiva esimerkki luovasta yhteistyöstä tehtiin hijattain Unit Marktin kanssa. Unit Markt myy Gaarnan ekopesuaineita irtotavarana. Valikoimista löytyy pyykinpesuainetta, konetiskitabletteja, shampoita, saippuoita ja hoitoaineita.
Unit Marktin perustaja Oona Jokinen sai ihanan idean luoda kauppaan pop-up henkinen saippuabaari. Saippuabaarissa yhdistettäisiin Unit Marktin hoitavia raaka-aineita, kuten savia ja yrttejä Gaarnan hyvää palautetta saaneisiin shampoo-, hoitoaine- ja saippuaresepteihin. Kutakin tuotetta tehtäisiin vain pieni erikoiserä, ja muotoilussa hyödynnettäisiin uusia muotoja ja värejä, jotta saippuabaarista saataisiin näyttävä.
Saippuabaarista tuli menestys. Upean, jopa herkullisen oloisen, kokonaisuuden lisäksi asiakkaita ihastuttivat tuotteiden luonnollisuus ja kaunis ulkomuoto. Yksi katseenvangitsija olivat kokonaiset savisaippuaharkot, joista sai ostaa juuri sen kokoisen palan kuin halusi.
Tämä oli yksi hyvä esimerkki yhteistyöstä, joka poikii varmasti myös jotain uutta. Itseasiassa uuden yllätyksen palasevat odottelevat jo piirtopöydällä seuraavia siirtoja.
Gaarnan ja Unit Marktin yhteistyöprojekti on inspiroiva esimerkki myös siitä, miten kaksi toimijaa voivat saada yhdessä aikaan enemmän. Meillä Gaarnassa ei olisi ollut tiloja järjestää saippuabaaria asiakkaille, eikä näitä ihania tuotteita olisi syntynyt ilman Oonan visiota. Toisaalta me Gaarnassa pääsimme loistamaan muotoilussa, resepteissä ja eko-pesuaine-osaamisessa – ja mikä parasta, olemaan luovia.
Gaarna valmistaa omien- ja yhteistyötuotteiden lisäksi tuotteita myös toisille brändeille valmistajan roolissa. Jos sinulle heräsi tätä lukiessa mieleen ajatus tai idea, jota haluaisit lähteä kanssamme toteuttamaan, niin ota rohkeasti yhteyttä! Voit laittaa viestiä esimerkiksi sähköpostitse osoitteeseen; info@gaarna.fi, tai vaihtoehtoisesti lähettää viestin Gaarnan Facebook tilin tai Gaarnan Instagram tilin viestien kautta. On aina Ihanaa päästä innovoimaan jotain erityistä ja uutta tarkoitusta palvelevaa konseptia.
Unit Markt on jätteetön, kestävien valintojen lähikauppa Helsingin Vallilassa. Valikoimaan kuuluu tuorekasviksia, elintarvikkeita, päivittäiskosmetiikkaa ja kodin tarvikkeita. Unit Marktia voi seurata Facebookissa ja Instagramissa sekä tutustua tuotteisiin heidän onlinesivuillaan unitgoods.com.