Julkaistu Jätä kommentti

Nokkos-piparminttu shampoo

Itse tehdystä palasaippuasta on helppoa valmistaa myös ihastuttavaa shampoota. Piparminttu-nokkos shampoo puhdistaa epäpuhtauksien lisäksi myös mielen ja toimii ihanana piristysruiskeena päivään.

Löydät aikaisemmasta artikkelista itse tehdyn nokkos-piparminttu saippuan ohjeen. Valmista saippua ja tee sitten valmiista saippuapalasta itsellesi myös shampoota. 

Mikäli et ole tottunut luonnon kosmetiikkaan, kestää hiuksillasi hetki soputua tähän uuteen luonnonmukaiseen vaihtoehtoon. Voi olla, että hiuksesi tuntuvat rasvaisilta jopa useamman viikon ajan, ja myös näyttävät siltä, joten vaihtaminen kannattaa suorittaa esimerkiksi lomalla.

Vaihtamalla kuitenkin paranee ja hyvää kannattaa odotttaa. Luonnolliseen pesuaineeseen tottuneet hiukset tuntuvat paksuilta ja pysyvät puhtaina pitkään. Voi jopa käydä niin, etteivät kemiallisesti valmistetut saippuat enää tunnu miltään, kun olet päässyt uuden ihanan saippuan makuun.

Tarvikkeiksi tarvitset raastimen, elintarvikevaa-an, tratin, vedenkeittimen, uunikintaat ja yhden litran lasisen pullon, jossa on tiivis suljin.

Nokkos-piparminttu shampoon ohje:
– 75g raastettua nokkos-piparminttu saippuaa
– Vettä

Raasta saippuasta pientä raastetta ja mittaa oikea paino elintarvikevaa-alla. 

Lisää raaste puhtaaseen lasipulloon muovisen tratin avulla. 

Keitä vedenkeittimellä vettä ja kaada vesi pulloon saippuaraasteen päälle. Älä täytä pulloa piripintaan. Pullo on nyt tulikuuma, joten käytä uunikintaita ravistaaksesi tiiviisti suljettua pulloa.

Sekoita seosta viikon ajan kerran päivässä.

Siirrä halutessasi tyhjään puhtaaseen shampoo pulloon ja käytä seos kolmen kuukauden kuluessa.

Koska shampoossa ei ole lisäaineita, ei se kestä ikuisuuksia. Mikä on tietenkin vain ihana asia. Luonnollista, raikasta ja tuoretta. 

Mikäli haluat shampoosta pesevämpää, voit lisätä shampoopulloosi ruokalusikallisen soodaa. Sooda puhdistaa hyvin hiuspohjaa ja jättäen puhtaan tunteen. 

Itse tehdyllä shampoolla hiusten peseminen jättää hiukset eri tuntuisiksi kuin kaupan siloittavat shampoot. Lisäaineettomuus ja aidot raaka-aineet tekevät peseytymiskokemuksesta kuitenkin niin miellyttävän ja jättävät mielen niin hyväksi, ettei mokomaan enää jonkin ajan kuluttua kiinnitä huomiota.

Shampooseen voi hankkia erinäisiä luonnon mukaisia aineita, jotka tekevät koostumuksesta enemmän kaupan shampoota muistuttavan. On kuitenkin täysin mieltymys kysymys, sopiiko itselle paremmin pelkistetympi tyyli, vai haluaako koostumuksen viedä pidemmälle.

Voit ostaa saippuaa myös valmiina Gaarnan verkkokaupasta.

Jätä vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.