Julkaistu Jätä kommentti

Merituuli shampoopala

Merituuli shampoopala, Gaarna

Luonnolista luksusta

Gaarna, Merituuli shampoopala

Gaarnan upea innovaatio, pehmeästi vaahtoava ja täyteläinen Merituuli shampoopala, antaa hiuksillesi rakennetta ja vähentää niiden rasvoittumista.

Merisuolan sisältämät mineraalit vahvistavat sekä hiustuppia että päänahkaa ja tekevät hiuksistasi terveemmät. Raikas kielon tuoksu viimeistelee pesukokemuksesi ja jättää hyvän olon pitkäksi aikaa.

Merituuli shampoopala on ehdolla vuoden 2020 pohjoismaiseksi luonnonkosmetiikan shampooksi!

Valmistuksesta

Kasviöljypohjainen Merituuli shampoopala on valmistettu kylmämenetelmällä ja sen on annettu kypsyä hiljalleen vähintään kuukauden ennen pakkaamista. Kypsymisen aikana shampoon kosteuttavat ominaisuudet ovat päässeet muodostumaan rauhassa. Silkkisesti vaahtoava shampoopala onkin ihastuttava paitsi hiusten pesussa myös suihkusaippuana käytettäessä.

Sini Kervinen, Gaarna”Merituuli on saanut inspiraationsa Turun Saaristosta, perheen yhteisestä purjehdusmatkasta ja kauniista merellisestä kesäillasta.  Hiukset olivat ihanan pöyhkeät hulmuttuaan koko päivän raikkaassa merituulessa ja autiosaari, jossa yövyimme, tuoksui kieloilta. Halusin ikuistaa tämän onnellisen päivän shampoopalaan ja välittää saman, ihanan tunteen muillekin. Toivottavasti pidät siitä!”

Perustaja, Sini Kervinen

 

Leave a Reply

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.